Niin kuin me kaikki muistamme

Tämä opiskeluviikko alkoi onnekseni mukavasti, kun lähdimme kirjallisuuden tunnilla Pushkin-retkelle. Olemme käsitelleen oppitunneilla jo hetken aikaa tätä venäläistä suurta runoilijaa. Nyt opettaja halusi näyttää meille Pushkinin patsaan Taiteiden aukiolla. Sieltä jatkoimme kävelyämme kirkolle, jossa on vietetty Pushkinin siunaustilaisuutta (en ole varma, millä sanalla ortodoksien hautajaisia kutsutaan). Kirkkoa restauroidaan, joten oli työlästä löytää sisäänkäynti kaikkien suojaverkkojen välistä. Sisäänkäynti kuitenkin oli, ja opettajamme johdatti meidät käytävää pitkin portaikkoon, joka vei kirkkosalin sisäänkäynnin luo. Portaikossa oli maalauksia, jotka esittivät Pushkinia kuolinvuoteellaan sekä Pushkinin siunaustilaisuutta. Opettajamme kertoi meille maalauksista, ja kysyi kirkon vahtimestarilta, voiko kirkkosaiin mennä sisälle. Pian salista tulivat ulos mies ja lapsi sekä heidän perässään toinen vahtimestaritäti. Toinen vahtimestaritäti pahastui, koska meillä oli hansikkaat kädessä. Vielä enemmän hän pahastui kun kuuli, että olimme kulttuurikävelyllä. Kirkossa ei ole kyse kulttuurista, vaan Pushkinin elämästä kristittynä. Joten meillä ei ollut asiaa kirkkoon. Lähdimme pois, ja opettajamme kutsui vahtimestaritätiä kirkolliseksi fanaatikoksi. Hän mietti, oliko todella niin, ettei Pushkin ollut vahtimestaritädin mielestä kulturelli henkilö.

Jatkoimme matkaamme Moikan rantakadulla sijaitsevaan Pushkinin kotimuseoon. Sinne pääsimme sisään. Saimme kenkiemme suojaksi siniset muovipussien tapaiset ja lähdimme kipittämään oppaan perässä. Museossa ei saanut kulkea omaa tahtia, vaan täytyi seurata ryhmää. Opas puhui niin nopeasti, että sain selvää vain perusasioista. Välillä hän totesi "Niin kuin me kaikki muistamme", ja fraasia seurannut äänensävyn ja puheen rytmin lievä muutos kertoivat minulle, että nyt oppaamme lausui Pushkinin runoutta.

Kaikki tapaamani venäläiset vakuuttavat lukevansa paljon ja keskustelevansa mielellään kirjallisuudesta. Kaikki ovat opetelleet koulussa ulkoa klassikkorunoja. Metrossa joka toisella on sellainen uusi hieno lukulaite. Kun kirjakauppaan menee perjantai-iltana kymmeneltä, on se täynnä ihmisiä. Siinä vaiheessa minua vähän hävettää myöntää, että olen suomalainen kirjallisuudenopiskelija, joka lukee ehkä kymmenen romaania vuodessa. Mutta. Olen minäkin sentään kerran istunut tänä syksynä Taiteiden aukiolla lukemassa!