Tiistai, toinen päivä Pietarissa. Lähdin uuden tuttavani, toisen vaihto-opiskelijan, kanssa kävelylle. Kuljimme Talvipalatsin ohi Nevan rantaan. Koska aurinko paistoi, päätimme jatkaa matkaa Kesäpuistoon. Portilla huomasimme kyltin, joka kertoi, että puisto on tiistaisin suljettu puutarhatöiden vuoksi. No, syksy on vasta alussa, ajattelimme.
Torstaina aurinko paistoi taas, ja me vietimme aamupäivän istumalla Kesäpuiston penkillä ja katsomalla ihmisiä. Vanhoja naisia, jotka kulkivat arvokkaasti, ei ollut enää korkokenkiä vaan matalakantaisia. Nuoria hääpareja ystävineen ottamassa valokuvia. Tulin siihen tulokseen, että käsitykseni venäläisistä morsiuspuvuista olivat olleet virheellisiä: en nähnytkään mauttomia aivanliikaakaikkeaviritelmiä, vaan kauniita ja yksinkertaisiakin mekkoja.
Kun kävelimme puistosta lounaalle, keskustelimme tohveleista. Olimme ehtineet huomata, että asuntolan huoneissa on kylmä varsinkin aamuisin ja iltaisin. Olimme ehtineet huomata huonekavereidemme tohvelirivit lattialla. Tiesimme venäläisen käsityksen lattioiden likaisuudesta: villasukat laitetaan jalkaan vain silloin, kun lojutaan sängyllä lukemassa. Mitä sitä sitten omiakaan villasukkia uhraamaan. Päätimme lähteä lounaan jälkeen ostoksille.
Ajattelimme aloittaa vaatimattomasti Pietarin suurimmasta ostoskeskukseta, Gostinyi Dvorista, joka sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä asuntolastamme. Kiertelimme ja eksyimme, emmekä löytäneet tohveleita. Luovutimme ja siirryimme Nevski Prospektille. H&M myy yhdenlaisia tohveleita, rumia. Stokmannin valikoima on laaja, hyvin italialainen ja kallis. Emme raskineet. Päätimme luottaa suomalaiseen, googletimme Prisman ja ajelimme metrolla. Löysimme kaupan, mutta ostimme vain pyykinpesuainetta, sillä ainakin se venäläinen Prisma (Ligovsky Prospekt 153) on ruokakauppa, ei tavaratalo. Kun nyt siellä oltiin, kävimme samalla läpi koko kauppakeskuksen. "He lähtivät etsimään tohveleita eivätkä koskaan palanneet", totesi tuttavani. Ennen seuraavaa ostosmatkaa on tehtävä pohjatyötä. Kaikilla venäläisillä on tohvelit, mutta mistä kaikki venäläiset ostavat tohvelinsa?
Halusin viikonlopun kunniaksi pois suuresta kaupungista. Päätin lähteä Pietarhoviin katsomaan keisarillisia suihkulähteitä ja pyysin tuttavani mukaani. Metron, paikallisjunan ja bussin jälkeen olimme puiston porteilla. Oli syksyisen kaunista, puissa jo keltaista, ja kaiken takana aurinko. Kun saavuimme lippukassojen luo, näimme ihmettelevän ihmislauman ja kassojen yli lipuvat sermit. Koska illalla järjestettäisiin juhlat, puisto olisi siitä hetkestä iltaan saakka suljettu. Olin kyllä perehtynyt kohteeseen internetissä ja lukenut mainoksen juhlasta, mutta missään ei kerrottu, että se vaikuttaa puiston aukioloaikoihin. Tuttuani ei enää harmittanut, että unohti ottaa kameransa mukaan. Koska kameran lisäksi unohtuivat eväät, lähdimme etsimään kohtuuhintaista kahvilaa. Muutaman hetken kuluttua tajusimme, että turistikohteissa sellaisesta on turha haaveilla. Miksi myydä halvalla, kun turistien on kuitenkin syötävä. Niin meidänkin oli.
Sen olen oppinut, että samaan aikaan voi nauttia kaikesta uudesta ja tuskailla kaiken hankaluutta. Kun kävelee kaksi kilometriä väärään suuntaan, ei harmita se, että kävelee, vaan se, että kävelee väärin. Se, että olinpas minä tyhmä. Mutta tyhmää on ajatella niinkin, että on olemassa hukkareissuja. Vaikka ei löytäisikään sitä mitä haluaisi, kaupunki on aina vähän tutumpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti